Nyssen vuosi 2022

Koronapandemian jäädessä vähitellen taka-alalle Nyssen matkustajamäärät kääntyivät kasvuun. Kesällä mentiin jo reilusti yli vanhojen kuukausiennätysten ja sama tahti jatkui koko loppuvuoden. Muissa suurissa kaupungeissa ei korona-aikaa edeltäviä lukuja vielä saavutettu. Johtopäätös ei ole se, että palauduimme koronapandemiasta muita nopeammin vaan se, että niitimme satoa vuoden 2021 lukuisista historiallisista uudistuksista.

Haasteeksi ilmaantui bussiliikenteen kustannustason voimakas, yli 10 prosentin nousu. Energian hinnannousu käynnistyi jo vuoden 2021 lopulla, ja kertomusvuoden alusta voimaan tullut jakeluvelvoite ja helmikuussa 2022 alkanut Ukrainan sota kiihdyttivät nousua hurjiin lukemiin. Loppuvuoden 2022 aikana kustannustason nousu jatkui mm. palkkakustannusten ja inflaation vaikutuksesta.

Keskeisiä tapahtumia

Matkamäärät kasvoivat vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä jo koronapandemiaa edeltävää aikaa suuremmiksi.

Ratikkaliikenteen osuus Nysse-matkoista oli 27 %, yhteensä 11,5 miljoonaa matkaa.

Markkinointiviestinnän pääteemana olivat kertomusvuonna maksamisen uudistukset ja maksutavat.

Käteisen käyttö maksuvälineenä liikennevälineissä päättyi kesäkuussa 2022.

Matkustajamäärä nousi 29,2 miljoonasta 42,6 miljoonaan

Subventioaste oli 39,3 prosenttia

Linjakilometrejä ajettiin 24,8 miljoonaa

Kausilipuilla tehtiin nousuista 53 prosenttia

Lipuista myytiin Nysse Mobiilin ja Nella.fi:n kautta 66 prosenttia

Läntisen linjaston suunnittelu

Nyssen läntisen linjastokokonaisuuden suunnittelu käynnistyi maaliskuussa 2022. Linjastosuunnittelun tavoitteena oli yhdistää Länsi-Tampereen ja Ylöjärven bussi- ja ratikkaliikenne yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja päivittää alueen palvelu suunnitellun palvelutason mukaiseksi.

Asukkaita osallistettiin suunnitteluun monin eri tavoin, kyselyin ja asukasilloin. Verkkosivuilla julkaistuista linjastoluonnoksista saatiin runsaasti palautetta suunnittelun tueksi.

Nysse-alueen junaliikenne

Syksyllä 2022 Nysse-alueen junaliikenteen vuorotarjonta kasvoi merkittävästi: uusia vuoropareja tuli Tampere–Nokia-välille 10 ja Tampere–Toijala-välille 5. Uusien vuorojen ansiosta Tampere–Nokia-välillä ja Tampere–Toijala-välillä alkoi kulkea arkisin lähijunia varhaisesta aamusta iltaan asti.

Myös käytettävien lippujen valikoima kasvoi, kun Nyssen arvolippu tuli käyttöön junaliikenteessä huhtikuussa 2022.

Talous ja tilastot

Joukkoliikenteen toimintakulut to­teutuivat 5,9 milj. euroa vuosisuunni­telmaa suurempana. Muutos aiheutui pääosin voimakkaasta kustannustason noususta. Joukkoliikenteen kustannustaso nousi vuoden aikana noin 10 prosenttia.

Toimintatuotot toteutuivat 5,1 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempana johtuen lipputulojen, seudun kuntien maksuosuuksien ja valtiontukien en­nakoitua suuremmasta toteumasta.