Viestintä ja markkinointi

Laajat yhteiskunnalliset kriisit ja poikkeustilanteet näkyivät Nyssen viestinnässä vuonna 2022. Koronapandemian jatkuessa alkuvuonna keskityttiin edelleen koronaturvallisesta matkustamisesta viestimiseen. Nysse luopui maskisuosituksesta 27.4.2022.  Viestinnässä näkyivät myös kunta-alan lakko sekä Ukrainan sodan seuraukset.

Viestinnässä painottui Läntisen linjasto 2024 -suunnittelun käynnistyminen alkuvuodesta. Asukkaita osallistettiin suunnitteluun monin eri tavoin, kyselyin ja asukasilloin. Verkkosivuilla julkaistuista linjastoluonnoksista saatiin runsaasti palautetta suunnittelun tueksi.

Kertomusvuonna toteutettiin Nyssen brändimielikuvatutkimus, jolla selvitettiin Nysse-alueen asukkaiden mielikuvaa Tampereen seudun joukkoliikenteestä. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään tulevien vuosien brändityössä.  

Nysse sosiaalisessa mediassa ja verkossa

Nyssen suosituin sosiaalisen median kanava on Facebook. Myös Instragramin käyttäjämäärä kasvaa tasaisesti. Twitter-tili @Nysseinfo tuottaa liikenteen häiriö- ja poikkeusviestintää. LinkedIn-kanavalla keskitytään sidosryhmäviestintään ja työelämää tukevien palveluiden esittelyihin.

Nyssellä oli 31.12.2022 seuraajia sosiaalisen median kanavilla seuraavasti:

  • Facebook 10 675
  • Instagram 2 902
  • Twitter 1 424
  • LinkedIn 163
  • YouTube 168

Nysse.fi-verkkosivustolla oli kertomusvuoden aikana yhteensä yli 835 000 kävijää. Eniten nysse.fi-sivustolta etsittiin aikatauluja ja reittejä, yksittäisistä sivuista suosituin oli nysse.fi/aikataulut-ja-reitit. Toiseksi eniten kävijöitä kiinnostivat lippuja ja hintoja koskevat tiedot.

Maksamisen uudistukset ja maksutavat

Keväällä käynnistettiin Monta matkustajaa, monta maksutapaa -kampanja, jolla tavoitettiin suurin osa Nysse-alueen asukkaista. Kampanja toteutettiin monikanavaisesti Nyssen omia markkinointikanavia ja muun muassa ulkomainontaa, alueellista suoramainontaa, sosiaalista mediaa ja kuntien markkinointikanavia hyödyntäen. Kevään toimenpiteissä kampanjaan sisällytettiin tieto käteismaksun poistumisesta busseissa ja palveluliikenteessä 6.6.2022 alkaen.  

Kampanjassa toteutettiin lähimaksamisesta uutta, opastavaa materiaalia. Maksutapoja markkinoimalla haluttiin saada käteismaksua käyttävät siirtymään muihin maksutapoihin, ei muihin kulkuvälineisiin. Tavoite toteutui, sillä muiden maksutapojen osuus alkoi kasvaa jo ennen kuin käteisestä luovuttiin. 

Monta matkustajaa, monta maksutapaa -kampanjan aineistoja hyödynnettiin koko loppuvuoden. Syyskuussa kampanjaa tuettiin Säästämisen kampanjalla, jossa korostettiin joukkoliikenteen edullisuutta. Säästämisen kampanja kohdennettiin autoilijoille ja kohderyhmän tavoittamiseksi kampanjassa käytettiin ulkomainontaa ja sosiaalisen median kanavia.

Kansainvälistä näkyvyyttä

Nysse oli mukana lokakuussa julkaistussa kansainvälisessä joukkoliikenneaiheisessa online-sarjassa The Way We Move. Nyssen videolla haluttiin tuoda esille, kuinka joukkoliikenteen menestystarinan voi rakentaa myös pienemmässä kaupungissa ja pienemmillä resursseilla.

Sarjan esitti Kansainvälinen joukkoliikenneliitto UITP ja Tampereen seudun joukkoliikenteestä kertovan videon Nysselle tuotti BBC StoryWorks Commercial Productions. Sarjaa markkinoidaan kansainvälisesti pääasiassa sosiaalisen median kanavilla, ja se on nähtävillä syksyyn 2023 saakka.  

Tapahtumalippu

Vuonna 2021 alkanutta tapahtumalipun pilotointia jääkiekkoseurojen Tapparan ja Ilveksen kanssa jatkettiin alkuvuonna 2022. Kokeiluun suhtauduttiin positiivisesti ja kesällä 2022 Nysse, Tappara ja Ilves allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan Liiga- ja jääkiekon Mestarien Liiga CHL-otteluiden kaikki liput ja kausikortit sisältävät matkaoikeuden Nysse-liikenteessä ottelupäivinä syyskuusta 2022 lähtien. Tapahtumalippu mainostettiin jääkiekkoseurojen kanssa yhteistyössä syksystä alkaen. 

Tapahtumalippu oli näkyvästi mukana myös useissa muissa Tampereella järjestetyissä tapahtumissa. Toukokuussa 2022 jääkiekon MM-kisojen Tampereella pelattavien otteluiden pääsyliput sisälsivät matkaoikeuden Nyssen kyydissä. Tapahtumalippu oli käytössä myös Gymnaestrada Tampere 2022 -urheilutapahtumassa ja Helmareiden Suomi–Ruotsi-ottelussa. Syksyllä aloitettiin yhteistyö Warner Music Liven kanssa, ja tapahtumalippu sisällytettiin Mestarit- ja Suvi Teräsniskan konsertin pääsylippuihin.  

Nysse-alueen junaliikenteeseen liittyvät uudistukset näkyivät Nyssen viestinnässä ja markkinoinnissa keväällä ja syksyllä. Keväällä markkinointiin lippu-uudistusta, kun myös Nysse-kortin arvolippu otettiin käyttöön junaliikenteessä. Elokuussa markkinoitiin junaliikenteen lisävuoroja.  

Kaupunkipyörät

Kaupunkipyörien osalta markkinoitiin uutta sovellusta ja hinnoittelumallia sekä laajempaa pyöräasemaverkostoa. Kaupunkipyöristä tehtiin käyttöön opastava video ja kaupunkipyöriä markkinoitiin etenkin digitaalisissa kanavissa ja erilaisissa opiskelijatapahtumissa. Tampereen ensimmäisen täysimittaisen kaupunkipyöräkauden avausta juhlittiin Sale-pyörä-päivässä 30.4. Tapahtuman järjesti markkinointiyhteistyökumppani Pirkanmaan Osuuskauppa. Kaupunkipyörillä tehtiin kauden 2022 aikana lähes 150 000 matkaa.  

Kangasalan päiväkotilaiset luomassa taidetta liityntäpysäköintipaikan parkiruutuihin.

Lapset ja nuoret

Alkuvuonna huomioitiin pienempiä matkustajia, kun Nysse-alueen esikoululaisille tarjottiin mahdollisuus hankkia matkakortti ilmaiseksi Nella.fi-verkkopalvelusta.

Päiväkoti-ikäisiä lapsia nähtiin Nyssen keväällä järjestämässä tapahtumassa, jossa Kangasalan päiväkotilaiset loivat taidetta Tupatien liityntäpysäköintipaikan parkkiruutuihin. Tempauksen tavoitteena oli lisätä tietoisuutta liityntäpysäköintipaikoista sekä joukkoliikenteen matkojen ketjuttamisesta. 

Alkusyksystä toteutettiin toisen asteen opiskelijoille suunnattu Kela-koulumatkatukilipun kampanjointi.

Joulukuussa toteutettiin 13–24-vuotiaille suunnattu Mun matka -kampanja, jossa korostettiin Nyssen kausilippujen edullisuutta ja helppoutta sekä sitä, miten joukkoliikenne tarjoaa nuorille mahdollisuuden itsenäiseen liikkumiseen ja elämänpiirin laajentamiseen.