Maksu- ja informaatiojärjestelmät

Lippu- ja maksujärjestelmä

Nysse Mobiili -sovellus uudistui alkuvuoden 2025 aikana. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa käytettävyyttä ja selkeyttää lipun ostamista. Sovellukseen tuotiin myös Edenred Työmatka -maksukortti uudeksi maksutavaksi. 

Sinihihaisessa kädessä on kännykkä, jossa näkyy mobiililippu.

Tilipohjaisen lippu- ja maksujärjestelmän uudistaminen jatkui koko vuoden. Projekti painottui eri osa-alueiden viimeistelyyn ja testaamiseen. Hyväksyntätestaus aloitettiin syksyllä.  

Tapahtumalippu laajeni vuonna 2025 koripalloseura Tampereen Pyrinnön otteluihin. Pyrinnön peleihin sisältyvä matkaoikeus täydensi jo olemassa olevia kokonaisuuksia muun muassa jääkiekon ja jalkapallon parissa. 

Loppuvuonna valmistauduttiin myös arvonlisäveron muutokseen, kun joukkoliikenteen alennettu verokanta laski 14 prosentista 13,5 prosenttiin.  

Informaatiojärjestelmä

Ratikkaliikennettä laajennettiin 7.1.2025 Santalahdesta Lentävänniemeen. Tämän myötä pysäkkinäyttöjärjestelmä laajentui uusille ratikkapysäkeille ja Hiedanrannan kahdelle uudelle bussipysäkille. Myös ratikoiden informaatiojärjestelmä päivitettiin tukemaan uutta osuutta esimerkiksi kuulutukset päivittämällä. Lisäksi ratikoiden matkustamonäytöille luotiin näkymä Hiedanrannasta lähtevien bussien aikatauluista, jota esitetään ratikan lähestyessä pysäkkiä. 

Projekti kuljettajien ajoneuvolaitteiden uudistamiseksi käynnistyi. Tavoitteena on yhdistää erillisen kuljettajapäätteen toiminnot tablet-laitteeseen maksujärjestelmän kuljettajatoimintojen kanssa. Ensimmäiset toteutukset tulevat käyttöön vuoden 2026 aikana. 

 Informaatiojärjestelmän pienkehittämistä jatkettiin muun muassa sujuvoittamalla liikennöitsijöiden tekemiä ilmoituksia ja niiden käsittelyä sekä kehittämällä raportointia. Pysäkkiennusteita luovaan algoritmiin tehtiin parannus, joka ottaa huomioon loma-aikojen vaikutuksen ennusteissa. Ratikoiden matkustajalaskentajärjestelmän tietojen hyödyntäminen aloitettiin ottamalla sisäiseen käyttöön laajempi tilastonäkymä järjestelmän tuottamasta datasta. 

 Reittioppaassa jatkettiin kehitystöitä ja vuonna 2025 näkyvimpänä uudistuksena otettiin käyttöön matkakumppani-ominaisuus, joka opastaa matkan aikana sen etenemisestä.

Kaksi matkustajien infonäyttöä ratikkapysäkillä.